yritys
   

Yhteiskuntavastuu

Vastuullinen toiminta on meille Soveltossa tärkeätä. Hyvinvointi lähtee omasta henkilöstöstä. Esimies-alaiskeskusteluita käydään kaksi kertaa vuodessa, jonka perusteella tehdään yhdessä kehityssuunnitelma. Henkilöstömme on myös oikeutettu laajennettuun työterveydenhuoltoon ja sairaan lapsen hoitoapuun.

Avoimuus ja liiketoiminnan läpinäkyvyys ovat asioita joita pyrimme kehittämään koko ajan. Haluamme, että kaikki Soveltossa tietävät lähes reaaliaikaisesti miten yrityksen liiketoiminta kehittyy.

Kohtelemme kaikkia sidosryhmiä niin asiakkaita, alihankkijoita kuin henkilöstöämme sydämellisesti, vastuuntuntoisesti ja rehellisesti. Yhteiset arvot pätevät niin sisäisissä kuin ulkoisessakin toiminnassa.

Olemme tarjonneet vuosittain ilmaista koulutusta erilaisille ryhmille, joilla siihen ei muuten olisi mahdollisuutta.  Kampanjamme ovat kohdistuneet opettajiin, pienyrittäjiin, Pelastakaa Lapset -organisaation työntekijöihin sekä ict-alan lomautettuihin. Toivomme, että olemme omalta osaltamme voineet tarjota oppimisen iloa ja onnistumisen tunteita kampajoillamme.

Yhteystiedot
Sovelto, info(at)sovelto.fi
Puhelin: 042 42 2121
Pasila: Ratapihantie 11, 00520 Helsinki
Tampere: Naulakatu 3, 33100 Tampere
Ratkaisevaa osaamista
Sovelto on johtava suomalainen ICT-osaamisen keskus, joka tuottaa ratkaisevaa osaamista ja oppimisen iloa tieto- ja viestintätekniikan soveltamiseksi!
Suomen vahvimmat 2010Suomalaista osaamista