Pertti Salmisen vastaanotoilla perheasiain neuvottelukeskuksessa keskustellaan muun muassa perhe-elämän ja parisuhteen vaikeuksista. 20 vuotta alalla toimineen Salmisen ei tarvitse kauan pohtia kysymystä siitä, mikä hänen työnsä suola on.
– Tässä on kysymys merkittävistä asioista, avioerosta, lapsista ja tulevaisuudesta. Totta kai se on myös rankkaa, mutta rankkuudesta tulee myös palkinto, kun voi olla avuksi ja keskittyä yhteen asiaan kerralla kunnolla.
Viimeisten vuosien aikana Tampereen seurakuntayhtymä on ottanut käyttöön paljon uutta tietotekniikkaa ja kouluttanut henkilöstöä myös käyttämään välineitään. Salminen on osallistunut muun muassa PowerPoint-kurssille.
– Päivittäinen tietotekniikka on minulla kurssien ansoista hanskassa, en olisi oppinut itsekseni ehkä mitään. Kurssit ovat antaneet uskalluksen kokeilla asioita rohkeammin. Samalla olen huomannut, miten paljon mahdollisuuksia eri ohjelmat pitävät sisällään ja miten paljon minulla on vielä oppimatta, Salminen nauraa.
Aikaa säästyy siihen kaikkein tärkeimpään
Tietohallintopäällikkö Jukka Nyrhinen kertoo, että seurakunnissa on tapahtunut suuri tietotekninen murros, jossa Tampereen seurakuntayhtymä on ollut alusta saakka vahvasti mukana.
– Tällä hetkellä käytännössä kaikki työntekijämme, papit, nuorisotyöntekijät, kanttorit ja suntiot, käyttävät tietotekniikkaa päivittäin enemmän tai vähemmän.
Koko henkilöstö on koulutettu Office-ohjelmistojen tehokkaampaan hyödyntämiseen. Vaikka muutosvastarintaakin on ilmennyt, suurin osa työntekijöistä on ymmärtänyt sen, että tietotekniikan avulla ei hankaloiteta asioita vaan helpotetaan työntekoa – ja säästetään aikaa sille tärkeimpään, ihmisten tapaamiseen ja heidän kanssaan keskusteluun.
– Seurakunta haluaa olla mukana tässä ajassa ja kehityksessä, Nyrhinen sanoo.
Myös Salmisen mielestä yhteiskunta on mennyt siihen suuntaan, että mikään organisaatio ei enää voi tulla toimeen ilman tietotekniikkaa.
– Suhteessa Jumalaan ja ihmisiin ei olla tietokoneella, mutta netin avulla on muun muassa perustettu auttavia palveluita ihmisille. Sähköposti ja muut apuvälineet muuttavat toki meidänkin työnkuvaamme, pohtii Salminen.
Vaikka tietotekniikka sitoo koneen ääreen ja vetää ihmisiä pois fyysisestä kommunikaatiosta, se myös mahdollistaa uudenlaista ihmisten kohtaamista.
– Kyllä kirkonkin on näköjään tänä päivänä oltava läsnä internetissä, koska ihmiset ovat siellä. Verkon ansiosta voi ehkä syntyä sellaisia ihmissuhteita, joita ei ehkä muuten olisi. Se lisää osaltaan yksilön kokemusta siitä, että ei ole yksin. Aidon ihmiskontaktin kaipuu ei silti tule katoamaan koskaan, Salminen korostaa.
Jumalanpalveluksen suunnitteluun apua ohjelmistosta
Sähköpostien ja toimisto-ohjelmistojen lisäksi Tampereen seurakunnat käyttävät myös omia, seurakuntien erityisiin tarpeisiin suunnattuja ohjelmistoja, Nyrhinen sanoo.
– Papit ja kanttorit käyttävät jumalanpalvelusten suunnitteluun LabOra-nimistä ohjelmistoa, joka auttaa hahmottamaan kirkkovuoden tapahtumia ja kalenteria.
Monet seurakunnan työntekijät liikkuvat asiakkaiden luona, ja liikkuva työ vaatii teknologiaa. Enemmistö seurakuntayhtymän työntekijöiden tietokoneista on jo kannettavia ja mobiilikäyttö yleistyy jatkuvasti. Jopa Raamatun saa kännykkään MikroRabbi-ohjelmistolla.
- Papit ovat tykänneet tästä mahdollisuudesta. Enää ei tarvitse kantaa ylimääräistä tavaraa aina mukana. Hengellisen työn tekijöille mobiilikäyttö ja etäyhteys ovat tuoneet kokonaan uusia mahdollisuuksia. Meidän ei ole edes tarvinnut kannustaa ihmisiä ottamaan niitä käyttöön, suosio on ollut suurta muutenkin, kertoo Nyrhinen.
Rippikoulujen papit ovat siirtyneet jo aikoja sitten liitutaulusta PowerPoint-esityksiin ja nettipohjaiseen opettamiseen. Verkon kautta hoituu myös häiden ja muiden toimitusten aikojen varaaminen.
Salminen on jopa innostunut vapaa-ajallaan opettelemaan kanttoreiden työvälineen, Sibelius-ohjelmiston käyttöä.
– Harrastan musiikkia, johon se on erinomainen apukeino, Salminen kehuu.