TE-keskuksista suurimmassa yksikössä, Uudenmaan TE-keskuksessa, taantuman tulo huomattiin jo aikaisin viime syksynä. Yrityshakemusten määrä romahti ja kysyntä palveluille, jotka liittyvät taantuman vaikutuksiin kasvoivat.
- Yritykset pysähtyivät selvästi miettimään tilannettaan ja suhtautuivat varoen tulevaan, kertoo Yritystuet ryhmän päällikkö Vesa Niskanen, Uudenmaan TE-keskuksesta. Tämän vuoden puolella on halukkuus oman toiminnan kehittämiseen ja taantuman nujertamiseen kuitenkin taas kasvanut. Hakemusten määrä on saavuttamassa normaalitason, Niskanen jatkaa.
TE-keskukset tarjoavat aloitteleville ja toiminnassa oleville yrityksille laajasti erilaisia palveluita. Selkeimmin kysyntä on kasvanut palkkaturvassa ja muutosturvassa.
- Palkkaturvalla tarkoitetaan TE-keskuksen palvelumuotoa, jossa konkreettisesti maksetaan palkkoja maksukyvyn heikennyttyä yrityksessä. Muutosturva puolestaan tulee kyseeseen silloin kun yt-neuvottelut ovat uhkana, kehittämispäällikkö Vesa Lipponen Uudenmaan TE-keskuksesta selvittää.
- Muutosturvan piirissä on selvästi eniten yrityksiä meidän alueellamme, Lipponen jatkaa.
Leimallista Uudenmaan TE-keskuksen alueelle on, että uuden yrityksen starttirahaa haetaan täällä enemmän kuin maakunnissa. Yritysten irtisanoessa henkilöstöä, kasvaa kiinnostus oman yrityksen perustamiseen.
- Tämä lienee taloudellisen taantuman positiivisia ilmiöitä, Lipponen toteaa.
Paikallista palvelua
TE-keskuksilla on tarjota yrityksille selkeitä tuotekokonaisuuksia taantuman selättämiseksi. Esimerkiksi Balanssi-tuote on hyvä ensiapu talouden vakauttamiseksi. Tämä tarjoaa helpotusta erityisesti pienille yrityksille. Balanssi-ohjelman avulla selvitetään yrityksen todellinen taloudellinen tilanne ja etsitään ratkaisuja mahdollisten rahoitusongelmien osalta.
- Mahdollisuutemme auttaa vaikeuksiin joutunutta yritystä ovat kuitenkin rajalliset, Vesa Niskanen korostaa.
- Pyrimme ohjaamaan avun tarvitsijat myös muiden rahoitustarjoajien, kuten Finnveran puheille. Teemme myös tiivistä yhteistyötä paikallisten yrittäjäjärjestöjen kanssa, joiden puoleen kannattaa kääntyä eri vaihtoehtoja kartoitettaessa, Niskanen selvittää.
Osaamiseen kannattaa panostaa
Uudelleenkoulutus on monelle yritykselle vaihtoehto nostaa osaamistasoaan ja sitä kautta rakentaa menestystä. Rahoitusta koulutukselle voidaan hakea monella eri tavalla riippuen siitä miten laajasta kokonaisuudesta on kyse. Tukiprosentit vaihtelevat yrityksen koon ja koulutuksen sisällön mukaan.
- Yrityksen talouden antaessa myöden, on kouluttamiselle tällaisena aikana erittäin hyvä paikka, Vesa Lipponen painottaa.
- Koulutuksissa täytyy kuitenkin olla selkeä tavoite ja sisältö. Emme voi rahoittaa esimerkiksi koko henkilöstön yleisten atk-taitojen kehittämistä, toteaa puolestaan Vesa Niskanen.
Kilpailutus on edellytys rahoituksen saamiselle. Hankkeen kokonaiskustannusten ylittäessä 15 000 euroa on rahoituksen hakija velvollinen julkiseen palveluntarjoajan kilpailutukseen. Hankintarajan ollessa alhaisempi, on hakijan osoitettava kolme tarjousta palvelun ostamiseksi.
- Mekin pyrimme korostamaan tässä tilanteessa, että henkilöstöstä kannattaa pitää hyvää huolta ja panostaminen henkilöstön kehittämiseen kannattaa, Lipponen kiteyttää.