Microsoft-sertifiointi on tietotekniikan asiantuntijoille suunnattu valmennusjärjestelmä, jonka avulla he voivat osoittaa osaamisensa. Sertifikaatit jakaantuvat eri teknologia-alueille ja tasoihin. Perussertifiointia voi lähteä suorittamaan kuuden kuukauden IT-alan työkokemuksen jälkeen.
CCC:n sertifioidut työntekijät ovat saaneet muun muassa .Net-teknologiasta Microsoftin Certified Technical Specialist -statuksen, jonka saa suorittamalla kaksi testiä valitsemastaan teknologiasta. CCC:lle räätälöidyt koulutukset ovat sisältäneet perehtymisen C#-ohjelmointikieleen, Visual Studio 2005:een ja .Net Frameworkiin sekä web-pohjaisten ADO .Net sekä ASP .Net -järjestelmien ohjelmointiin.
CCC:n koulutukset on järjestetty kuutena jaksona, joista jokainen on kestänyt kokonaisuudessaan 3-4 kuukautta. Koulutukset muodostuivat kahdesta neljän päivän lähiopetusjaksosta, kahdesta viiden päivän itseopiskelujaksosta ja kahdesta testistä. Molempia testejä edelsi preppauspäivä.
Osaan koulutuksista saatiin tukea TE-keskukselta.
– Ensimmäisiin koulutuksiin emme osanneet edes hakea tukea. Yleisen taloustilanteen vuoksi nyt on ollut hyvä aika hakea tukea henkilökunnan kouluttamiseen ja sitä on myös hyvin saatavilla, kertoo koulutuskoordinaattori Solja Holappa CCC:ltä (kuvassa).
Tuhannen pisteen opiskelijoita
Uusien teknologioiden sertifiointipolut ovat aiempaa lyhyempiä, mutta samalla vaativampia. Microsoftin testejä onkin kritisoitu julkisesti niiden yksityiskohtaisuudesta ja kompakysymyksistä. Suomen 3C:lläkään eivät kaikki osallistujat suorita testiä onnistuneesti ensimmäisellä kerralla, mutta uusintamahdollisuus on olemassa. Kokonaistulokset ovat kuitenkin yli Suomen keskitason. Yrityksen lähes sadasta sertifioidusta työntekijästä neljä on saadut täydet 1000 pistettä loppukokeesta.
– Yrityksemme työt ovat projektiluonteisia, mikä voi johtaa siihen, etteivät koulutukseen osallistuvat työntekijät pysty aina täysipainoisesti paneutumaan itseopiskeluun. Työajasta on varattu kullekin opiskelijalle 10 päivää itsenäiseen opiskeluun, eikä tämä valitettavasta aina toteudu. Kyseessä on kuitenkin melkoinen panostus, Holappa kertoo.
Ohjelmistosuunnittelija Anssi Soinu on yksi täydet pisteet MCTS-testistä saaneista. Soinun työnkuvaan kuuluu ohjelmistosuunnittelu ja -toteutustyöt erilaisissa asiakasprojekteissa. Työssään hän käyttää pääasiassa Microsoft-teknologiaa.
– Sertifikaatti on kuin tutkinto, joka on todiste osaamisesta, Soinu taustoittaa innostustaan osallistua koulutukseen.
Täydennystä ammattitaitoon uran aikana
Anssi Soinu teki paljon töitä myös vapaa-ajallaan koulutuksen eteen. Hän kertoo, että perinteisiin koulukokeisiin verrattuna testi oli painottunut selkeästi yksityiskohtaisempaan tietoon. Soinu on kohdannut työssään monenlaisia teknisesti haastavia tilanteita. Niistä selviytymiseen koulutuksesta on ollut paljon hyötyä. Testitilaisuudet järjestettiin FC Sovelton kannettavissa luokissa, jotka kuljetettiin Helsingistä testipaikoille Ouluun ja Turkuun.
Koulutukset eivät jääneet Soinun kohdalla vain MCTS-sertifikaattiin, vaan työn ohessa hän opiskelee tietotekniikan insinööristä diplomi-insinööriksi.
– On ollut kiva, että työn ohessa olen voinut kehittää itseäni, Soinu iloitsee.
Kuluneen vuoden ensimmäisen puoliskon aikana CCC:llä on ollut työntekijöiden koulutuksia lähes 800 päivää. Holappa kertoo, että CCC:llä kannustetaan täydennyskoulutuksiin. Työelämä on imaissut osan henkilökunnasta ennen loppututkintoa, joten myös lopputyön tekemisessä autetaan miettimällä yhdessä sopiva aihe ja ohjaaja.
Lue myös:
- TE-keskus: apua ja rahoitusta